Kolme neljästä eläkeikäisestä haluaa oppia lisää digitaalisista työkaluista – paras apu tulee perheeltä ja läheisiltä

Koronarajoitukset ovat koskettaneet etenkin yli 70-vuotiaita, kun heitä suositeltiin 23.6. asti pysymään kotonaan ja välttämään myös esimerkiksi kaupassa käyntiä. Klarnan tilastojen perusteella on havaittavissa, että etenkin yli 85-vuotiaat ovat tehneet tänä keväänä aiempaa enemmän verkko-ostoksia, joten Klarna päätti tutkia eläkeikäisten suomalaisten suhtautumista verkkokauppaan. Kuva: Klarna Joka kolmas yli 65-vuotias mieltää tekevänsä verkko-ostoksia sujuvasti, mutta yli 80-vuotiaista itseään sujuvana verkossa shoppailijana pitää vain alle viidennes (18 %). Kolme neljästä (72 %) eläkeikäisestä kuitenkin ilmoittaa haluavansa oppia lisää digitaalisista työkaluista, jotka voivat...

Lue lisää

Kuinka Covid-19 on vaikuttanut 15000 ihmisen kulutustottumuksiin 11 maassa?

Ferratumin 12. kansainvälinen kuluttajakäyttäytymisen kysely selvitti Covid-19-kriisin vaikutuksia kulutukseen ja taloussuunnitelmiin Ferratum Groupin kesäbarometrin 2020 – Covid-19-erikoisversion – tulokset on julkaistu. Lähes 15 000 kotitaloutta osallistui puolivuosittain järjestettävään kyselyyn, jossa tutkittiin tällä kertaa kesän kulutuskäyttäytymistä 11 maassa. Kyselyssä kerättiin tietoa siitä, kuinka globaali koronakriisi vaikutti vastaajien elämään ja kulutuskäyttäytymiseen, mihin he käyttivät eniten rahaa poikkeustilan aikana, mitkä heidän taloudelliset suunnitelmansa ovat tuleville kuukausille ja kuinka he hoitivat talousasioitaan kriisin aikana. Kysyimme myös ostosten tekemisestä verkossa, mieltymyksistä maksutavan suhteen sekä vastaajien suurimmista peloista...

Lue lisää

Suomalaiset ovat mobiiliostajia

Viime vuoden heinäkuussa kerrottiin, että suomalaiset tekevät verkko-ostoksistaan jo 71% mobiilisti! Suomalaiset ovat siis todellinen mobiilikansa, miksi suomalaiset sitten ostavat mobiilisti, onko kyse nopeudesta vai mistä? Ainakin nettikasinoilla on huomattu suomalaisten toive entistä nopeampaan toimintaan ja nopeat kotiutukset ovat muodostuneet kasinoiden peruspalveluksi - poissa ovat usean päivän odottelut. Omat voitot voivat olla muutamassa minuutissa omalla pankkitilillä. Suomessa mobiiliostamisen suhde tietokoneostamiseen on siis 71/29, kun esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa se on 69/31 ja Englannissa 60/40 - lukemat olivat vielä jokin aikaa...

Lue lisää

MobilePaylla voi maksaa myös 50 euron lähimaksurajan ylittävät ostokset koskematta käteiseen, kortteihin tai maksupäätteeseen

Maksutapojen hygieenisyyden ja monipuolisuuden rooli on kasvanut entisestään koronaviruksen leviämisen myötä. MobilePayn käyttäjät voivat maksaa ostoksensa kassalla hygieenisesti ilman 50 euron lähimaksurajaa jo lähes kaikissa Suomen päivittäistavarakaupoissa. Sovellukseen saa liitettyä kätevästi myös kanta-asiakaskortit. Maksutapojen hygieenisyys ja käteisen välttäminen ovat herättäneet laajasti keskustelua pandemia-aikana. Päivittäistavarakaupoissa tehdään valtavasti töitä asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi, ja myös asiakkaat voivat kantaa kortensa kekoon valitsemalla hygieenisen ja turvallisen mobiilimaksun käteisen sijaan. Mobiilimaksamiseen vaadittava sovellus ja korttitiedot löytyvät jo yli 1,3 miljoonan suomalaisen puhelimesta MobilePay-sovelluksen myötä. Maksusovellus ei...

Lue lisää

Verkko-ostaminen nyt huimassa suosiossa – Näitä yllättäviä tuotteita suomalaiset ostavat poikkeusoloissa

Korona-viruksen aiheuttama poikkeustilanne näkyy suomalaisten kulutuskäyttäytymisessä, kun kotia varustellaan työtä ja vapaa-aikaa varten. Tilanne on synnyttänyt kovia kysyntäpiikkejä niin tietotekniikassa kuin kosmetiikassa. Web-kameroiden suosio on kasvanut 2553 prosenttia, Blu-ray -elokuvien suosio 2750 prosenttia ja VR-lasien suosio 243 prosenttia. Osalla tuotteista kysyntä on vaikuttanut myös hintoihin. Koronan aiheuttaman poikkeustilan ja rajoitusten vuoksi suomalaiset viettävät nyt lähes kaiken aikansa kotona. Kodista on tullut sekä työ-, koulu- että vapaa-ajan ympäristö, mikä on aiheuttanut kysyntäpiikin tiettyjen tuotteiden kohdalla. Puolueeton hintavertailupalvelu Hintaopas vertaili 16. maaliskuuta...

Lue lisää

MTV selvitti suomalaisten kulutustapoja poikkeusaikana ja aikeita sen jälkeen: vain alle 10 % uskoo vähentävänsä kulutustaan poikkeusajan jälkeen

MTV selvitti suomalaisten suhtautumista omiin kulutustapoihin. Yli 40 % kyselyyn vastanneista uskoo, etteivät kulutustavat muutu heidän kohdallaan poikkeusajan jälkeen. Vastaajista 50 % uskoo joidenkin kuluttamiseen liittyvien asioiden muuttuvan. Esimerkiksi tuotteiden kotimaisuuden arvo korostuu ja verkko-ostamista sekä kotiinkuljetuspalveluita suositaan jatkossa enemmän. Vain alle 10% uskoo vähentävänsä kulutusta poikkeusajan jälkeen. MTV selvitti suomalaisten suhtautumista omiin kulutustapoihin. Yli 40 % kyselyyn vastanneista uskoo, etteivät kulutustavat muutu heidän kohdallaan poikkeusajan jälkeen. 10 % vastaajista ei osaa vielä sanoa, miten omat kulutustavat muuttuvat. Vastaajista 50...

Lue lisää

Suomen laajin nettiale aukeaa tänään

Suomen suurin sosiaalinen media Suomi24 avaa nettialevertailun, jolla tarjoushaukat voivat löytää netin parhaat alennusmyynnit yhdestä paikasta. Nettialet24-palvelu löytyy osoitteesta: suomi24.fi/nettialet. Yli puolet suomalaisista vierailee jo nyt Suomi24:n keskusteluissa ja etsii mm. tietoa ja käyttökokemuksia eri tuotteista. Oli luonnollista lähteä tarjoamaan palvelua, johon olemme koonneet kaikki ajankohtaiset alennukset eri verkkokaupoista suoraan kuluttajille. Lähdemme liikkeelle vaatekaupoista ja kodintarvikkeista. Tavoitteenamme on laajentaa myös muihin verkkokauppoihin, kertoo palvelun omistavan City Digital Groupin toimitusjohtaja Ilkka O. Lavas Suomi24:n Nettialet24 -palveluun [https://www.suomi24.fi/nettialet] on kerätty yhteen suosituimpien...

Lue lisää

Suomalaiset shoppaavat verkossa nyt aiempaa enemmän työajalla

Klarnan ostosindeksin perusteella selviää, että viime viikot ovat muuttaneet suomalaisten ostokäyttäytymistä. Ostosindeksi osoittaa, shoppailevatko ihmiset eri puolella Suomea verkossa enemmän vai vähemmän kuin keskimääräinen suomalainen. Kuten aiemminkin, sunnuntai on edelleen ylivoimaisesti suosituin päivä shoppailla verkossa, mutta samalla verkko-ostoksia tehdään entistä enemmän pitkin viikkoa ja erot päivien välillä ovat alkaneet tasaantua. Kun taas tarkastellaan shoppailun jakautumista yksittäisen vuorokauden sisällä, verkko-ostosten prosenttiosuus on kasvanut 7–18 välisenä aikana, kun taas muina aikoina osuus on vähentynyt. Eniten ostosten osuus on lisääntynyt 14–15 välillä. Klarnan...

Lue lisää

Europol ja Suomen tulli tiedottavat: Laittomia tuotteita takavarikoitu 7,9 miljoonan euron arvosta

Rikollisiin lääkekauppiaisiin kohdistuneessa iskussa 165 pidätystä, 12 järjestäytynyttä rikollisjoukkiota hajotettu Euroopan laajuisessa operaatiossa. Vuoden 2019 heinäkuun ja lokakuun välillä Europol tuki Euroopan laajuista operaatiota, jonka kohteena oli väärinkäytettyjen ja väärennettyjen lääkkeiden laiton kauppa verkossa ja verkon ulkopuolella. Operaatiota johti Ranskan santarmilaitoksen keskusvirasto, joka torjuu ympäristörikoksia ja julkiseen terveyteen kohdistuvia rikoksia, sekä Suomen tulli. Operaatioon osallistui lainvalvontaviranomaisia 11:stä EU-jäsenmaasta*, Bosnia-Hertsegovinasta, Ukrainasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista. Operaatiota tukivat myös Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO, Eurojust sekä Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF. Operaatio lukuina: 12...

Lue lisää

Kodintekniikan kauppa kasvoi 3,7 prosenttia vuonna 2019

Kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia verrattuna vuoteen 2018. Pääkategorioissa eniten kasvoivat äänentoistolaitteet (23,4 %) ja kodin pienkoneet (10,3 %). Yksittäisten tuoteryhmien suurin voittaja olivat älykellot, joiden myynti nousi huimat 90,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1-12/2019.
 Pienten televisioiden myynti laski, mutta isot käyvät hyvin kaupaksi Suurin osa kotiin hankittavista televisioista on jo 4k uhd -malleja, ja niiden myynti kasvoi viime vuonna 4,4 prosenttia. Kappalemäärissä kasvua mitattiin 14,0 prosenttia. Kun tarkkuus...

Lue lisää