Vähittäiskaupan joulumyynti piristyi länsimaissa

Länsimaiset vähittäiskauppiaat arvioivat joulunajan myynnin olleen merkittävästi edellisvuotta vilkkaampaa. Euroopan ja Yhdysvaltojen kokonaisuudessaan melko hyvän rokotuskattavuuden ja äänestäjäkunnan selkeän koronaväsymyksen vuoksi länsimaiden hallitukset eivät halunneet joulun alla juurikaan tiukentaa ulkonaliikkumista tai kauppoja koskevia rajoituksia uusista koronavirusvarianteista huolimatta. Tämä oli hyvä uutinen vähittäiskauppiaille. Kaupungin keskustoissa ja ostoskeskuksissa vierailleiden ihmisten määrät olivat selvästi korkeampia kuin joulukuussa 2020, mikä heijastui myös myyntilukuihin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa National Retail Federation arvioi joulumyynnin kasvaneen 11,5 %. Espanjan Toledo puolestaan ruuhkaantui niin, että kaupunkiin virtaavien turistien määrää pyrittiin...

Lue lisää

Kilpailu kirittää ruoan verkkokauppaa – asiakkaat hakevat arjen helppoutta

Säännöllisesti päivittäistavaroiden verkkokauppaa käyttävien määrä on yli kaksinkertaistunut verrattuna aikaan ennen koronaa alkuvuonna 2020. Etenkin lapsiperheet ostavat päivittäistavaroita verkkokaupasta muita ahkerammin, ja he olisivat myös muita kiinnostuneempia sitä kokeilemaan. Uusien yritysten ja toimintatapojen myötä kilpailu ruoan verkkokaupassa on nyt vasta toden teolla alkanut. Bitcoin ja muut kryptovaluutat ovat myös tulleet verkkokauppaan ja sijoitustoimintaan vauhdillaMan use smart phone pay with bitcoin Säännöllisesti päivittäistavaroita verkkokaupasta ostavien määrä on yli kaksinkertaistunut verrattuna aikaan juuri ennen koronaa, ja myynnin osuus on Kaupan liiton arvion...

Lue lisää

Lähes 40 % suomalaisista ostanut ruokaa tai päivittäistavaroita verkosta – jo yleisempää kuin Ruotsissa

Jo lähes neljä kymmenestä (37,5 %) suomalaisesta kertoo ostaneensa ruokaa tai päivittäistavaroita verkosta. Tämä selviää hävikkiruokaa verkossa myyvän Matsmartin markkinatutkimusyritys Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta, johon osallistui 2014 suomalaista. Tärkeimmäksi syyksi ruoan ja päivittäistavaroiden ostamiselle verkosta mainittiin ajan säästäminen (31 % ostaneista), mukavuus ja helppous (29 %) ja rahan säästäminen (25 %). “Ruoan verkko-ostamista on kokeillut jo merkittävä osa suomalaisista ja uskomme, että tämä tulee yleistymään entisestään kuluttajien huomatessa, miten vaivatonta verkko-ostaminen voi olla. Kantarin toteuttamassa kyselytutkimuksessa oli myös ilahduttava huomata, kuinka...

Lue lisää

Nettiä käytetään enemmän viihteeseen, vähemmän arjen askareisiin

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kevään 2021 viestintäpalvelujen käyttöä kartoittavan kuluttajatutkimuksen mukaan useimmat kuluttajat käyttävät internetiä videosuoratoistopalveluihin ja erilaisiin musiikki- ja kuuntelupalveluihin. Jopa 85 prosenttia kuluttajista käytti kyseisiä palveluita kuluvana keväänä. Jo viime vuonna pandemian myötä suuren suosion saavuttaneet internet- ja videopuhelut ovat edelleen suosittuja käyttäjien keskuudessa. Sen sijaan alle puolet kuluttajista tilasi kuukausittain kotiinsa ruokaa tai tavaraa internetin kautta pandemiasta huolimatta. Monet arkipäivämme palveluista toimii nykyään verkon yli ja joka vuosi uusia asioita siirtyy verkossa tehtäviksi askareiksi. Traficomin vuosittaisessa kuluttajatutkimuksessa...

Lue lisää

Nettiostaminen EU:n ulkopuolelta muuttuu kahden kuukauden kuluttua

Verkkokauppaostosten tekeminen on muuttumassa kesällä, kun kaikista Euroopan unionin ulkopuolelta toimitettavista tavaroista on maksettava arvonlisävero ja ne on tullattava 1.7.2021 alkaen. Tällä hetkellä enintään 22 euron lähetykset ovat pääasiassa verovapaita. Suomessa eduskunta on hyväksynyt arvonlisäverouudistukseen liittyvän lakimuutoksen. Tullin verkkosivuilta löydät jatkossa kootusti tietoa muutoksesta ja ohjeita tullauksen eri vaihtoehtoihin. Verkkokaupan arvonlisäverouudistus on koko EU-alueen yhteinen muutos. Sen tavoitteena on luoda tasavertaisemmat kilpailuedellytykset kotimaisille ja muille unionin alueella toimiville yrityksille verrattuna EU:n ulkopuolisiin verkkokauppamyyjiin. Suomessa hallituksen esitys arvonlisäveron muutoksia koskevasta laista...

Lue lisää

Verkkokaupan kasvu näkyy jo kuluttajien maksuhäiriöissä

Suomalaiset kuluttajat ostavat yhä enemmän ja useammin tavaraa verkkokaupasta. Tämä näkyy myös Asiakastiedon julkaisemissa alkuvuoden maksuhäiriötilastoissa. Kuluttajille rekisteröitiin tammi-maaliskuussa yli 9 000 maksamattomista verkkokauppaostoksista johtuvaa maksuhäiriömerkintää. Määrä on 20 prosenttia suurempi kuin viime vuonna. ”Koronan kiihdyttämä kotoilubuumi on selvästi muuttanut ihmisten ostokäyttäytymistä ja lisännyt verkko-ostoksia. Kun hankintoja voi tehdä nopeasti ja helposti kotisohvalta, on kuluttajan tärkeää harkita tarkkaan, ovatko ostokset tarpeellisia ja toisaalta tietenkin, onko niihin varaa. Lisäksi verkkokauppiaan kannattaa selvittää turvalliset maksutavat ja muut tarpeelliset toimet luottoriskin hallitsemiseksi. Näin...

Lue lisää

Tilaatko tavaroita Isosta-Britanniasta? 1.1. alkaen lähetys on tullattava

Isosta-Britanniasta tulee vuodenvaihteen jälkeen EU:n ulkopuolinen maa, kuten esimerkiksi Kiina ja USA ovat. Jos tilaa tavaraa Isosta-Britanniasta, 1.1.2021 alkaen tilaajan on tullattava Isosta-Britanniasta toimitettavat lähetykset, ja niistä on maksettava mahdolliset verot ja tullimaksut.  Verkkokaupoissa ostoksia tekevän ei kannata tehdä ostopäätöstään pelkästään verkkokaupan ilmoittaman hinnan perusteella. Karkea nyrkkisääntö on, että tullaus nostaa tilauksen hintaa noin 30 prosenttia. Tämä hinta muodostuu tuotteen ostohinnasta, kuljetuskuluista sekä mahdollisesti maksettavasta tullimaksusta ja arvonlisäverosta.  Jos lähetyksen tavaroiden arvo ylittää 22 euroa, lähetys pitää tullata, ja siitä...

Lue lisää

Miksi eurooppalainen tapa ostaa ei ole koskaan enää samanlainen kuin ennen Covid-19 -pandemiaa

Tutkimuksen mukaan säännöllinen asiointi kaupoissa ei ole enää samanlaista kuin ennen pandemian tuomia rajoituksia, sillä rajoitukset ovat muuttaneet eurooppalaisten ostotottumuksia (* Verkkokaupan vallankumous Tulosten valossa näyttää vahvasti, että Covid-19 on aloittamassa kuluttajakäyttäytymisen uuden aikakauden, jossa valtaosa eurooppalaisista aikoo pitäytyä uusissa verkko-ostamisen tavoissaan. Tämän myötä joulumarkkinalle 2020 on odotettavissa jopa 224 miljoonaa verkkokauppapakkausta aiempaa enemmän. (** Vähittäiskauppiaat ovat voineet huomata verkkokaupan kasvun jo pandemian ensimmäisen aallon aikana keväällä 2020. Jopa 64% eurooppalaisista on myöntänyt käyttäneensä verkkokauppaa aiempaa enemmän. Näyttää siltä, että...

Lue lisää

Kolme neljästä eläkeikäisestä haluaa oppia lisää verkko-ostamisesta

Yhä useampi eläkeikäinen suomalainen on kiinnostunut verkko-ostamisesta, mutta harva on kasvattanut hankintojaan verkon kautta, selviää Klarnan teettämästä tuoreesta tutkimuksesta*. Koronapandemian aikana vain 13 prosenttia yli 65-vuotiaista kertoi lisänneensä verkko-ostamista, mutta jopa 72 prosenttia kyselyyn vastanneista eläkeikäisistä kertoo haluavansa oppia lisää digitaalisista työkaluista, kuten ostosten tekemisestä verkossa. Klarna käynnistää Shoppaa sennun kanssa -aloitteen, jossa kannustetaan suomalaisia auttamaan vanhempia sukulaisiaan tekemään ostoksia verkossa. Klarnan tutkimuksessa selvisi, että 39 prosenttia eläkeikäisistä ei ole saanut apua päästäkseen alkuun verkko-ostamisessa. Digitaalisen asioimisen alkuun pääsemisessä avainasemassa...

Lue lisää

Verkkokauppa loikkasi 75% huhti-kesäkuussa

Verkkokaupan tilausmäärät hyppäsivät vuoden toisella neljänneksellä ylös peräti 75% viimevuotiseen verrattuna, kertoo 2000 verkkokaupan todellisia myyntilukuja seuraava verkkokauppaindeksi. ”Verkkokauppaan on tulossa miljardikasvu ilman toista korona-aaltoakin”, summaa indeksiä julkaisevan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. ”Uusi taso verkkokaupalle näyttää nyt löytyneen, mutta nousupotentiaalia on vielä paljon”, arvioi ETLA:n toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Verkkokaupan tilausmäärät kasvoivat huhti-kesäkuussa ennätystahtia, kertoo tuore verkkokauppaindeksi. Vilkas Groupin tuottama verkkokauppaindeksi on tarkin saatavilla oleva kuvaus suomalaisesta verkkokaupasta perustuen noin 2000 verkkokaupan todellisiin myyntitapahtumiin. ”Valtava määrä uusia asiakkaita löysi koronan...

Lue lisää