Jo puolet suomalaisista verkkoshoppailijoista tekee ostoksensa mobiilisti

Mobiiliostaminen verkkokaupoissa on lisääntynyt kahdessa vuodessa huimasti. Kasvu on merkittävää kaikissa Pohjoismaissa, mutta erityisen suurta se on Suomessa. Jo puolet suomalaisista verkko-ostajista tekee ostoksia matkapuhelimella.

Vuonna 2017 suomalaisista verkko-ostajista 35 prosenttia teki ostoksia matkapuhelimella, joten mobiiliostaminen on lisääntynyt parissa vuodessa jopa 15 prosenttiyksikköä.

”Ratkaisevaa on ollut tekniikan nopea kehittyminen. Mobiiliostosten tueksi on syntynyt parissa vuodessa kokonainen infrastruktuuri. Esimerkiksi mobiilimaksaminen on kehittynyt huimasti, ja tarjoaa tänä päivänä kuluttajalle erittäin helppoja tapoja maksaa verkko-ostokset. Vielä jokin aika sitten mobiilimaksaminen oli selvästi kankeampaa kuin tietokoneella maksaminen”, sanoo PostNordin verkkokauppa-asiantuntija Mika Granath.

”Lisäksi verkkokaupat hyödyntävät evästeitä tallentaakseen tietoa käyttäjien mieltymyksistä ja tehdäkseen ostokokemuksesta heille mahdollisimman sujuvan. Ostosmahdollisuuksia myös mainostetaan mobiililaitteissa huomattavasti enemmän ja tehokkaammin kuin muutama vuosi sitten algoritmien mukauttaessa käyttäjälle näytettävää Facebook-, Instagram- ja muun sosiaalisen median sisältöä.”

Muutosvauhti ei näytä laantumisen merkkejä, mutta Kiinan kaltaisiin maihin verrattuna Pohjoismaat ovat kuitenkin vielä selvästi jäljessä.

”Kiinassa verkkokauppaa on rakennettu jo pitkään mobiili edellä, eli verkkosivuja suunnitellaan ja kehitetään nimenomaan mobiilikokemuksen pohjalta. Mobiilimaksut ovat tässä merkittävässä osassa, ja WeChat Payn ja Alipayn kaltaisia mobiilimaksutapoja käytetään Kiinassa nykyään selvästi enemmän kuin muita maksutapoja.”

Verkkokauppa Pohjoismaissa -tutkimuksen puolivuotisraportti 2019 perustuu kuluttajatutkimuksiin, jotka tehtiin kuukausittain Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 43 468 vastaajaa. Suomessa vastaajia oli 13 536. PostNord on seurannut pohjoismaisen verkkokaupan kehitystä jo kymmenen vuoden ajan. 

PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2018 konsernilla oli 30 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 3,6 miljardia euroa. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. www.postnord.fi