Netin erilaiset maksutavat: nettikasinoala

Yksi internetin kehityksen ja suosion salaisuus on luonnollisesti sen mahdollistama kaupankäynti. Voidaan sanoa, että tämän 2000-luvun ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana internet on kehittynyt yhdeksi maailman tärkeimmäksi kauppakanavaksi, josta meillä ovat todisteena niin sosiaalisen median menestys Mark Zuckenbergin Facebookin muodossa mutta myös kenties vieläkin enemmän Jack Man vuonna 1999 perustaman Alibaba Groupin menestys verkkokaupaksi jolla on yli 63 000 työntekijää, ja lähes 800 miljoonaa asiakasta. Yritys tuotti vuoden 2019 kolmannella neljännekselle yli 16,6 miljardin dollarin liikevaihdolla lähes 3 miljardin dollarin voiton.

Yksi syy tähän kehitykseen on luonnollisestikin maksamisen erilaisten mahdollisuuksien tuleminen nettimaailmaan, jos nettimaailman maksaminen olisi toiminut kuten ennen postimyyntikuvastojen aikaan, eli postiennakolla tai tilimaksamisella laskua vastaan, ei tällaista kasvua olisi voinut tapahtua.

Netin erilaiset maksutavat

Nettikaupan alkaessa 90-luvulla ensimmäiset maksutavat luonnollisesti olivat jo ennestään asiakkaille tuttuja eli postiennakko ja tilille maksaminen, mutta jo varsin nopeasti sekä kauppiaat että ostajat huomasivat, ettei se riitä vaan rinnalle tuli luottokorttimaksaminen. Luottokortin mukaan tuleminen nettimaksamisen välineeksi lisäsi samalla luottokorttien määrää varsinkin Euroopassa, USA:ssa niiden käyttö oli jo aiemmin ollut eurooppalaista maksukäytäntöä aktiivisempaa.

Luottokortti ja maksuaikakortit olivatkin pitkään ennakkomaksamisen ja tilimaksamisen kanssa voittoisa yhdistelmä nettikaupoissa, kunnes mukaan tulivat erilaiset maksuaikajärjestelyt, eli verkkokaupasta sai ostettua osamaksulla, ja lasku tuli sitten aina sopivana kuukausieränä ostajalle. Tämä verkkokaupan maksutapa on nykyäänkin yksi tavallisimmista maksutavoista, mutta maksutapoja on näiden lisäksi vieläkin enemmän.

Miten nettikasinot tulivat mukaan kuvioihin

Nettikasinot tulivat kivijalkakasinoiden halusta tarjota ihmisille mahdollisuuden pelata matkustamatta varsinaiselle kasinolle. Kasino ilman talletusta on nettikasinomuoto, missä pelaaja pääsee pelaamaan uudelle kasinolle ilman oman pelitilin varsinaista avaamista.

Alku oli alalle vaikeata, koska kukaan ei voinut hallinnoidan rahapelien maksusuorituksia ja toimiva välittäjänä ennen kuin 1994 Karibian saarivaltio Barbuda ja Antigua mahdollisti rahapelaamisen netissä antamalla pelilisenssejä, kunhan hakija vain läpäisi testit. Ensimmäinen varsinainen nettikasino perustettiin sitten 1996, InterCasino. Samana vuonna myös Mohawk Territory Kahwanake Gaming Commission aloitti omien rahapelilisenssien myöntämisen nettipelaamiselle ja naapuri Ruotsissa aloitti pelivalmistaja NetEnt, joka on nykyään Tukholman pörssissä. Samana vuonna pelivalmistaja Microgaming aloitti myös toimintansa. Alan virallinen seurantaorganisaatio eCOGRA aloitti 2003 ja esimerkiksi Bitcoin tuli mahdolliseksi maksutavaksi jo 2014 valituille netti kasinoille. Koska rahapelaamisen arvo netissä on nykyään noin 46 miljardia dollaria, liikkuu kasinoilla rahat molempiin suuntiin monin eri tavoin.

Miten raha liikkuu?

Alkuaikoina raha liikkui kasinon suuntaan nopeasti ja pelaajilla oli rahat saatavilla omalla pelitilillään nopeasti, mutta vastaavasti kotiutukset saattoivat kestää useita päiviä. Nykyaikaiset maksukanavat taasen ovat mahdollistaneet, nettikasinosta riippuen, jopa välittömän kotiutuksen ja rahat ovat heti saatavilla pelaajan omalle tilille.

Yhtenä uutena tulokkaana maksutapojen listoilla on myös Trustly palvelu, joka on mahdollistanut sen, että pelaajien ei tarvitse edes välttämättä rekisteröityä itse kasinolla, koska rahansiirto Trustlyn eli pelaajan omien pankkitunnusten ja oman pankin kautta, hoitaa tunnistautumisen – näin Trustly on levinnyt hyvin koko Eurooppaan kattavaksi maksukanavaksi.

Nettikasinoilla on yhä käytössä myös tilille maksu, maksusiirto ja luonnollisesti luottokortit löytyvät lähes jokaisen nettikasinon maksukanavana, mutta näiden lisäksi myös erilaiset nettilompakot ja mobiilimaksaminen kuten esimerkiksi Zimpler, ovat tulleet vaihtoehdoiksi, joten rahan liikkuminen on varmistettu mahdollisimman monipuolisesti ja siten, että jokaiselle löytyy se oma tapa maksaa ja saada voittorahat takaisin. Nykyiset maksutavat ovat myös turvallisia, samoin kuin itse liiketoiminta, koska niitä kaikkia valvotaan useamman viranomaisen toimin. On omat viranomaiset rahaliikenteen, kasinotoiminnan ja vielä pelien toiminnan suhteen, joten rahat eivät pääse katoamaan matkan varrella. Luottamus onkin kaikessa nettitoiminnassa myymisen ja palveluiden tuottamisen ydin – ostajan pitää olla varma, että hän saa juuri sitä mitä tilaa.

Varsinkin erilaiset mobiilimaksamisen tavat ja sovellukset ovat lisääntyneet aivan viime aikoina samalla kun maailmanlaajuisesti nimenomaan mobiilipelaaminen on kaikilla pelaamisen aloilla kasvamassa ja mobiilimaksaminen on Suomessa ylittänyt kaikessa verkkokauppamaksamisessa tavallisen tietokoneen ensimmäistä kertaa nimenomaan nyt vuoden 2019 aikana.